Imen juuria, lehdet ovat perunalastuja.
Seuraan kulkuetta kirahviin,
huulirasvatuubiin.
Alttari hautoo munia.
Täälläkö koulutetaan patsaita?

Kasvaa kuultava joki,
kynsien alla nurkkien väri.
Temppelin seinät huokaavat äiti,
vuotavat valkoisen kuin se olisi juuri
poimittu mayday.

Jokin nuolee ainoan poikansa kylkiluita,
kun pimeys listaa multakokkareita,
kun happi on tutkinut tarpeeksi planeettaa
ja ylösnousee kirjoittamaan raporttia,
silloin luulen rungot,
kuulen kiven,
kuulen ihmisapinan kynnet.

Seinät huutavat harppi
happi loppuu, minäkin olen täällä.
Kuuletko tuolien lehtien kahinan,
kauan sitten kaadetut rungot, kadotetun
maatuvan huoneen värinän,
nurkkien värin kun istun.

Olin aikonut olla tekemättä mitään, lankesin.
Sora rajasi silmäni, katseeni
ei kivetä ihmisiä patsaiksi, vaan kaupunkeja
teiden loppuihin, merenpohjiin, viidakoihin.
Nurkkien takana voi olla monenlaista tuhkaa,
haalistunutkin musta aukko voi vielä lähettää seinän.
Se on ihmeseinä, antaa kuhmuja! Sarvia! Pakko halkaista
ja koko paikka
Sen tarinan nimi on "Kummitusjutun prototyyppi".
Teidän on pakko uskoa,
sargofagit,
kukkaruukkuja saunanlauteilla.