Montako haaraa sinulla on kielessä,
montako tuolia huoneessasi.
Kuinka monta happipulloa.

Nyt saatte mehua, sukkamehu tulvii lattialistojen alta,
arkki on jo täynnä. Minulla ei ole vielä supervoimia;
jos kaadun, saan polveeni Teräsmies-laastarin.
Opin seinien kielen, jos annan niiden nuolla varpaita,
suuni aukeaa, piirretty ovi aukeaa,
haen naapurin Villen muovisapelin,
ei ole, on vain tohinalla muumioituva mummo.

Lapsen yöpaita kasvaa Supermania,
eriparisukat riisuvat helteen auki,
Piirrä minulle juustohöylä, piirrä vesi ja ranta
piirrä hiekkalaatikko, pakastin täynnä eskimoita.
Imeskellään tikkuja, lapsilla suklaata,
aikuisilla vaniljaa, syndroomaa.
Yöpaita kasvaa Supermania,
nurkat imevät parittomia kuin tikkaria,
yön pimeimpänä haukka- tai kissa-
nainen ei löydä nailoneita.

Tuolit kerääntyvät istuntoon.
Laskeudun selkänikamia alas sivellin soihtuna.
Kaivon seinämät täynnä känsiä,
maalaan äidin sinne hyväiltäväksi.
Ripset räpyttelevät poliisiauton katolla.
Maalaan sähköankeriaan otsalleni, sädekehän,
voisilmä näkee kaiken, tuolit ympäröivät.

Meri keittää vihreän puuron,
hännällänsä hämmentää,
kasvaa kämmentään, suolasta tikapuut rannalle.
Ensimmäisellä askeleella tunnen merihevosen kuperkeikan.
Toinen aamu leikkaa kartan palapeliksi,
kivulla sinun on sataa...
Kolmantena vuodan maitoa kuin olisin
syntynyt vasta,
erottanut suolan sokerista,
äidin sylin merestä nojatuolista vesipatjasta
vieraista sängyista, laveerauksista.

Äiti leikkaa tähdenmuotoisen kaistaleen yöpaidastani,
hänen ripsistään roikkuu levää,
hän näkee katkoviivaa,
meritähtiä ja merihevosia,
taitaa olla merisairas.
Sitten hän on poissa,
äidistä on jäljellä vain tähdenmuotoinen reikä.

Jokaisen kalan sisällä musta aukko,
verkon silmissä rähmää, äiti
on rapu hauen vatsassa.