He pelkäsivät, he olivat
peloissaan jättivät
ainoan poikansa luonnon
armoille ettei yksikään
joka häneen tukehtuu
tukehtuisi hevosen sisään.

He nyörivät yön korsetiksi,
ilmoittivat poikansa missikisoihin.

Haluatko syödä puisen hevosen
vai katsoa mitä se on syönyt.
Haluatko ravita itseäsi ravilla,
joka voisi viedä heidät tai sinut pois täältä.
Haluatko vielä yhden ennustuksen,
vai pelata polttopalloa, pyrstötähti kysyy.
Haluatko toisen kerran vai kokonaisen kerraston.
Kärsivällisyytemme alkaa loppua, arvon keisari,
voisiko tuli polttaa nopeammin,
voisivatko köydet irrota
ja luikerrella luoksesi,
teknologiasi on alkeellista ja kyselee ohjeita.
Haluaisitko aloittaa uuden vaiheen
kansasi kulttuurissa ehkä ihan oman vaiheisen.

Haluatko löytää sillan ennen polttouhria,
vai uhratut vai poltot,
ennen siltaa vai sillassa.
Haluatko haudata rautahampaat ja kuumemittarit
vai haluatko sitoa ne ilmapalloihin.
Haluatko hallita mistä he kirjoittavat,
kun kirjoittavat tulemisesta toisen kerran.
Haluatko, koska ilma on vielä ilmaista.
Haluatko kokeilla mitä nimettömän linnun nimettömälle munalle
tapahtuu tuhkassa.
Haluatko, että palaisit olipa kerran.

Nuottiviivasto pyydystää
lentämisen äänteet.

Äiti, nielaisin huilun,
nielaisin kärpäsen,
nielaisin seitin, sävelen.

Olisipa vielä kulta-aika,
kun aurinko puhalsi kukkopilleihin,
kun kaupunkilaiset kukkoilivat tuli harjoina hiuksissaan
kun marsilaiset lumimiehet poliisit
kirjoittelivat seiniin kuin 1990-luvun musiikkivideoissa,
nykyisin pusikoissa vaanii monenlaisia vaarnoja,
pakoputkista rakennettu kaukoputki ryystää mullan avaruutta.
En tiedä mihin takamus loppuu,
kun ydintalvi sataa päälleni, olen lääkäri,
öisin muutun ambulanssiksi,
kerään potilaat katujen varsilta sytyttämään takan.
Savu nousee tuohena, paimenen torvena,
täällä nummella vaanii saha,
lampaat on sahattu kahtia.
Keskittykäämme tapaukseen. Kiinnittäkäämme
napanuoramme, tuntosarvemme, stetoskooppimme
seiniin taas vielä edes kerran.

Seinät kuorsaavat, kellojasi soita,
ilman häntä viittoo koiran, pium paum poum.

Olet tullut pitkän ajan
pyörästä transformerseihin.
Hukannut monta palloa,
haudannut monta ihmisen parasta,
luut käärinliinoineen.
Olet tuntenut seinien läpi pureutuvat kirveet,
heilutellut käsiä, en minä,
kun tuli levisi hyllyistä metreihin,
meri nousi pintaan.

Vaivaa vielä kerran taikina tuohesta,
leivo otava taatoineen virsuineen.
Tanssi pokasahalla, nuoralla.

Ilman pää on jäänyt oven väliin,
pöytäliinassa on kaikki eläinradan kuviot,
hän läikyttää muodonmuutoksia.
Homeen juuret ovat talon alla,
siellä missä ansoista päätettiin,
hänellä on niihin kaikkiin patentit.
Täällä ei kannata liikkua
ilman muumion kättä,
se osaa viittomakieltä ja taikinaa.

Hän kutsuu huonekaluistaan sotajoukot,
mutta tinasotilaat valaa pikareiksi.
Leipoo homeen leipään,
vuotaa viiniksi veren.
Taivaallista he huokailevat suun
pielet, ovet,
ikkunat auki tuleen.
Kahlehtivat jalkansa vielä eläviin
puihin, palaviin, pensaisiin.
Purevat jalkansa irti.

päätä satu
päästäisenä vai ilman
päätä

Nenä ännäntää nyyh,
korvassa pora korvaa korven.

Hyppää kolmen hevosen yli, silta on nojapuut.
Jos ote irtoaa, putoa

kohti niistämistä,
turvaverkko on punottu sieraimista.
Hullu!
jos katsot kelloa, helikopterin viisarit-
onneksi valkovuoto matelee korvasta korvaan,
pian tinasotilaat ovat yhtä mieltä,
laaksossa odottaa jättiläismäinen nojatuoli.

Kolme kivistä kalaa purskuttaa vettä,
kolme kivistä kieltoa,
kolme varattua toivomusta.
On pylväällä otsaa, virtaa suusta suuhun.
Jos olisit täällä sytyttäisit suklaan,
sytyttäisit tuleen kärpäset.
Mutta onko tämä metsä vai puutarha,
kun vaatteetkin puhuvat ihmistä.

Yleisöni näkee pimeässä,
heillä on infrapunakatse,
särjen silmät,
näytän heille kuinka
sitten käännän kalan jaloilleen.
He taputtavat kiduksillaan tien auki.
Juoksen päästä päähän,
he unohtavat omaisensa, jotta en pääsisi.
Tunnukseni on hakasulku auki, kaljun kampa.

Kasvanut yli ihmisen,
poistunut ilman kehästä.
Montako sahausta taikurin apulainen kestää.

Ei enää seiniä,
ikkunalta ikkunalle, lapsettomiin perheisiin
pieni hiiri,
lapsen silmään elohiiri.
Otsalamppu on uusinta nuorisomuotia,
salamavalo jähmettää vahtikoiran.

Tietää miten kaunis on kipsissä,
tahtoo juottaa humalaan myös elävät.
Hän on kelluva kuin kivi.

Arkeologit viskaavat nimet seiniin,
jokainen teini saa lasikengän, saappaat
polkevat lattiaa eteisissä.
Kun äitipuoli kuolee, murteet pukeutuvat
kansallispukuihin ja leijuvat,
maista tuosta, saat tapetin.
Luolaa avautuu luolamiehille,
nuijitaan postilaatikot alas.

Rakensin unia laavaan ja tuhkaan
käpertyneistä ihmishahmoista.
Pakkaa naali, pakkaa naali,
huusi kullan kaivaja, kun tuhka satoi
ja kamiina kipinöi kattoon tähtitaivaan.
Tänään tunnelini on valettu kipsiin, makaan lasikuvun alla,
kerro kerro kuvastin mihin nimeni on kirjoitettu.
On ollut kovin yksinäistä,
siitä asti kun jättiläiset haudattiin vuoriin.

Rakensin painajaisia laavaan ja tuhkaan
käpertyneistä ihmishahmoista.
Pakkaa naali, pakkaa naali,
huusi vartionjohtaja, kun tuhka satoi
ja kamiina kipinöi kattoon tähtitaivaan.
Tänään tunnelini on valettu kipsiin, makaan lasikuvun alla,
odotan että löytävät nimeni onkaloista.
On ollut kovin yksinäistä,
siitä asti kun jättiläiset haudattiin vuoriin.